Joululahjan ostaminen on monesti äärimmäisen haastava asia. Jouluun liitetään vahvasti joululahjojen hankkiminen ja uusien ideoiden keksiminen saattaa tulla ajan myötä haasteelliseksi. Aina ei tule mieleen uusia ideoita, eikä kukaan halua varmaan vuodesta toiseen suosia samoja joululahjaideoita. Elämyslahja on tähän täysin erilainen joululahja, vaikka ostaisitkin aina elämyksen, ne eivät silti ole keskenään samanlaisia. Lisäksi, ne eivät jää lojumaan ja pölyttymään kaapin perälle. Ne tulevat myös aina käytettyä.
Elämyslahjat luovat lahjansaajalle myös muistoja – ne ovat erilainen joululahja. Toki täytyy ottaa huomioon se, että erilaisia elämyksiä on paljon, joten runsaudenpula voi ainoastaan olla ongelma.
Joululahjojen hankkimista usein lykätään aina huomiseen ja sitten huomataankin jo, että on aatto. Sitten äkkiä tukka putkella ostamaan lahjaa. Mielikuvituksen puute yllättää monesti tällöin ja sitten tulee aina ostettua”ne samat” joululahjat. Kukapa haluaisi kuitenkaan vuodesta toiseen toimia näin. Elämyslahja auttaa tässäkin, vaikka lahjan hankinta olisikin jäänyt viime tinkaan, aina on silti sama määrä, mistä valita.
Mikäpä siis on helpoin tapa päästä eroon samoista joululahjaideoista vuodesta toiseen? Tai mikä yksinkertaisesti on paras mahdollinen joululahja? Elämyksen ostaminen joululahjaksi on yksi vaihtoehto.
– Anu